torstai 17. tammikuuta 2013

Dieettipäivä II – 096


Brassaï, omakuva.
MINÄ ITTE! 


Menin tänään kiltisti uimahalli/kuntosalille. En pystynyt siellä kuitenkaan toteuttamaan toiveitani.
Syynä tähän voimattomuuteen oli valtaisa mummomuuri. Kyse oli kuntosalin käyttämistä, jonka tämä oma kuntamme on varannut vanhemman väestön, lähinnä naisten, käyttöön lähes koko päiväksi.


Miksi olisin mieleni pahoittanut, sillä on aivan loistavaa, että me ikääntyneet ihmiset käytämme kunnan tarjoamia palveluja kuten kuntosali ja uimahallia. Kaiken lisäksi yli 70-vuotiaat saavat käydä noissa harrastuksissa aivan ilmaiseksi, ja nuoremmiltakaan ei omaisuuksia moisesta ihanuudesta riistetä.


Lähdin oikeastaan hyvämielisenä pois palkalta ja siis luovutin kuntoilun ajatuksen. Tosin vielä kotiin tulemisen vaiheessa on mielessä ajatus mennä pyöräilemään ja uimaan kun kunnan varmaa vuoro on päättynyt.

Toisin kuitenkin kävi, sillä kotiuduttuani otin alleni kotikuntopyöräni, joka nyt toimi moitteetta eikä yrittänyt edes esittää rikkimenevää ja alleni sortuvaa laitetta.


Eli sain oikeastaan tänään kunnon saaliin, sillä jaksoin fillaroida työhuoneessani reilun tunnin. Eli aikaa kului lähdöstä kuntosalille aina suihkun päättymiseen saakka 1 tunti 46 minuuttia, eli lähes parin tunnin  erä oli kyseessä.


Tärkein saalis on tietenkin hyvä mieli oman laiskotteluun taipuvaisen minäni voittamisesta. Kun lisäksi sain kulutettua tuossa tohinassa 1044 kilokaloria, niin tyytyväisyyteni on ylenmääräinen ja minäkehuni isompi kuin aikoihin. Ongelma, jos se nyt mikään ongelma edes on, lienee kunnon kohoaminen, sillä tänäänkin tuo ponnistus oli vain harjoitusvaikutukseltaan 2,5/5 eli kuntoa ylläpitävä.  Sydänkin siis sykki eli tahtiin 143 / 105 / 48 kertaa minuutissa. Tuo alempi arvo on minulle jopa ihan kohtuullinen.


Erikoisuutena on mainittava, että  heti riisuttuani sykevyön vyötin olkavarteni verenpainemittarin liinalla. Se antoi tuon rehkinnän jälkeen tulokseksi, että korkeampi paine oli 112 ja se matalampi paine oli 7 ja suke tuona hetkenä oli 86 iskua minuutissa. Voin olla siihenkin tyytyväinen.


ISOMPI KUIN MINÄ


Maailman lihavimmaksi mieheksi usein kehuttu Paul Mason, joka on  nykyisin 51 –vuotias on painanut ”parhaimmillaan” 444 kiloa. Hänen suuren massansa salaisuus oli hyvin yksinkertainen, eli hän söi kymmenen kertaa enemmän kuin mitä normaalikokoinen mies pääsääntöisesti syö. Tuo himokuluttaminen alkoi kun on oli parikymppinen.


Vuonna 2002 palomiehet joutuivat hajottamaan hänen kotitalonsa etuosa, jotta saivat miehen toimitettua sairaalaan. Vaan ei ole kukaan kertonut miten hän pääsi takaisin. Oliko seinä korjattu ja tehty tarvittavan kokoinen oviaukko? Vai jaikö kaveri sairaalahoitoon.


Vuonna 2011 Paul Masonille tehtiin ns. laihdutusleikkaus. Kerrotaan, että tämän ansiosta hän on onnistunut laihduttamaan 285 kiloa ja painaa näin olleen nykyisin ”vain” 158 kiloa. Kaveri kuitenkin haluaa jatkaa prosessia, vaan ei sen helppoa ole, eikä niin yksinkertaista.


Hurja ja melkoinen laihduttaminen on jättänyt järkensä kaverin ruumiinrakenteeseen. Sanotaan, että hänellä on mukanaan noin 50 kiloa ylimääräistä ihoa. Tämä roikkuva ja löllyvä iho vaikeuttaa kävelemistä, mikä puolestaan auttaisi kilojen karistamisessa. Hänen omien sanojensa mukaan iho halkeillee ja polvitaipeet ovat vereslihalla ylimääräisen ihon painosta.


Onko tuo myös minun ongelmani jos ja kun laihdun riittävästi, siis slankaamalla ja käyttämällä Slankan mahtavan makuisin pirtelöitä ja hyviä keittoja. Toivottavasti ei. Siksi yritän harrastaa liikkumista ja tehdä juuri tämän päivän kaltaisia irtiottoja. Ehkä huomennakin teeskentelen liikkumista, vaikka olemme lähdössä Etelä-Pohjanmaalle, jossa viihdymme ainakin sunnuntaihin saakka.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti