torstai 31. tammikuuta 2013

Dieettipäivä II – 109


 Helene Schjerfbeckin grafiikkaa kokoelmastani. 
ESIPUHEEKSI     
                           

Tänään piti kirjoittamani aivoinfarktista, josta eilen tuli Akuutin mielenkiintoinen erikoislähetys. Mutta omakohtaisesti moisen kokeneena siirrän asian käsittelyn tuonnemmaksi, joka huomiselle tai sitten myöhempään ajankohtaan. Tänään kuitenkin olin jo parisen päivää sitten päättänyt haastella lihavuuteen liittyvistä myyteistä. Jos tietää millaisia ajatuksia risteilee laihduttamisen mielenkiintoisella kentällä, niin osaa suhtautua niihin oikealla tavalla.


Otetaan vaikkapa seksi. Usein luullaan ja totena pidetään sitä, että  seksi polttaa paljon kaloreita, vaan onko se yksi niistä myyteistä – vai pitääkö se paikkansa?


TIEDE SANOO…


Nykyiset tutkijat ovat löytäneet ainakin seitsemän lihavuuteen liittyvää yleistä uskomusta, jotka kuitenkin osoittautuivat lähemmässä tarkastelussa epätarkoiksi tai suorastaan vääriksi. Näistä myyteistä kerrotaan arvostetun New England Journal of Medicinen tuoreessa numerossa.


Näihin myytteihin uskotaan niin sitkeästi ja lujasti, että ne voivat johtaa vääriin johtopäätöksiin tai terveyssuosituksiin. Tästä nämä tutkijat varoittavat kollegoitaan ja myytteihin uskovai.


MYYTTI 1: Monet uskovat, että seksin harrastaminen polttaa jopa 100-300 kaloria.


Aiheesta ei ole kuitenkaan kuin yksi tieteellinen tutkimus, jossa selvitettiin miesten energiankulutusta seksin aikana. Vuonna 1984 tehdyssä tutkimuksessa seksiakti kesti keskimäärin vain kuusi minuuttia, ja energiaa paloi 21 kaloria - suunnilleen yhtä paljon kuin kävellessä.


MYYTTI 2: Pienet muutokset ruokavaliossa johtavat suuriin ja pitkäaikaisiin muutoksiin ruumiinpainossa.


Väärin: keho sopeutuu nopeasti muutoksiin eikä kalorimäärän pienellä vähentämisellä päästä hyviin laihdutustuloksiin pitkällä aikavälillä. Vain radikaali muuttaminen voi taata hyvän ja oikean lopputuloksen.


MYYTTI 3: Koulujen liikuntatunnit vaikuttavat merkittävästi lasten painoon.


Väärin. Liikuntatunnit ovat usein lyhyitä, niitä ei ole tarpeeksi usein eivätkä ne ole riittävän intensiivisiä vähentääkseen lasten lihavuutta. Liikuntatunnit eivät korvaa muuta liikuntaa ja tavallista hyötyliikuntaa.


MYYTTI 4: Säännöllinen aamupalan syönti auttaa estämään liikalihavuutta.


Totuus on, että tieteellisesti on todettu, että kahdessa eri tutkimuksessa se, että aamiaisella ei ollut merkitystä koehenkilöiden painon kehitykseen. Kolmas tutkimus toki löysi yhteyden, mutta se riippui siitä oliko henkilö tottunut jättämään aamupalan väliin vai ei.


MYYTTI 5: Hyvin nopea painonpudotus dieetin alussa on haitallisempaa kuin hidas painonpudotus pitkän ajan kuluessa.


Totuus on kuitenkin se, että alussa paljon ja nopeasti laihduttaneet päätyvät useimmiten alhaisempaan ruumiinpainoon kuin ne, jotka vähentävät painoa hitaasti.


MYYTTI 6: Välipalojen syöminen johtaa yleensä painonnousuun.


Todellisuudessa mikään hyvin tehty tieteellinen tutkimus ei tue tätä väitettä.


MYYTTI 7: Liian kunnianhimoisen laihdutustavoitteen ottaminen johtaa turhautumiseen ja vain vähäiseen painonlaskuun.


Tosiasiassa useat tutkimukset viittaavat siihen, että kovat tavoitteet johtavat myös hyviin tuloksiin.


Se niistä perinteisistä myyteistä, joita me usein keksimme syiksi pitää painomme korkealla.


SLANKA


Myytit 5 ja 7 kertovan slankaamisen hyvyydestä. Ensinnäkin se mahdollistaa nopeasti merkittävän painon pudotuksen. Se antaa onnistumisen tunteen ja se on varmasti keskeinen syys miksi ihmiset slankaamalla onnistuvat paremmin kuin muilla vippaskonsteilla. Ja kun ne ovat niin hyvän makuisiakin.


Tietenkin mitä enemmän ihmiselle on kunnianhimoa laihduttamisessa, niin sitä varmemmin he saavuttavat myös tuloksia. Intoa ja himoa, vaan ei ruokaan, tarvitaan aina kun halutaan laihduttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti