sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Dieettipäivä II – 106


KOTONA JÄLLEEN


Olemme kotioloissamme jälleen. Oikeastaan tein uskomattoman suorituksen, sillä ajoin 300 kilometriä yhdeltä istumalta. Yleensä pysähdyn vähintään 100 kilometrin välein, jos ei muuten niin rakko pakottaa moiseen tekoon. Nyt kuitenkin onnistuin tuossa saavutuksessa. Levin matkallakin on enemmän sääntö kuin poikkeus, että vähintään 100 kilometrin tai tunnin välein pidetään tarvepaussi.


Oikeastaan aamupäivä meni tavaroita keräillessä ja lähtövalmisteluja tehtäessä. Meillähän on aina mukanamme, mennään tai sitten tullaan, hirmuinen määrä tavaraa. Sitä viedään kohteeseen ja jätetään sinne sekä tuodaan kohteesta tänne. Nytkin tuli mukanamme mm. työtuoli, jonka olen sinne joskus vienyt, vaan on käynyt tavallaan tarpeettomaksi ja halajavat pienempää. Ei siis enää kelpaa ns. johtajan tuoli!


TARKISTUS PERJANTAIN BLOGIIN


Kirjoitin tässä blogissani viime perjantaina: ”Keskeinen tulos on tietenkin kolesterolin mittaukseen liittyvät. Yleinen kolesteroli viitearvo on alle 5 (<5) ja minulla sen pitäisi henkilökohtaisten syiden tähden olla alle 4,5. Tämä arvo oli nyt saadun tuloksen mukaisesti 2,9. Eli ei pahempi tulos. Mitä tulee ns. huonoon kolesteroliin eli fP-KOL-LDL niin sen suositusarvo on yleisesti alle 3 (<3) ja minulla taas aiemmin alle 2 ja nyt alle 1,8. Hienosti olen saavuttanut tuon vaatimustason, sillä tuo huono kolesteroliarvoni oli 1,67. Voiko tavallinen kuolevainen enää onnellisempi olla? Hyvän kolesterolin pitäisi olla arvojen 0,95 ja 2.00 välillä. (Nyt en saa arvoa, joka minulle on, huomasin tämän vastan Pohjanmaalla. Anteeksi hölmöilyni?)”


Tuo Hyvän kolesterolin (fP-KOL-HDL) pitäisi siis olla arvoja 0,95 ja 2.00 välillä. Minulla oli tuo arvo 1,01 eli todella lähellä alinta eli parasta mahdollista suoritusarvoa. Se arvo on ollu minulla aiemmin suositellun tason ylipuolella, mutta voiko paremmin olla, kun laski lähelle tuota parasta arvoa.


Kaikkiaan voi sanoa yhteenvetoa tuosta verikokeesta, että äijän arvot ovat kunnossa.

SLANKAAMINEN

Slankaamista koskeva teksti ei tahdo jostain kumman syystä asettua oikein blogiin, joten jos se ei toimi kunnolla niin jatän koko homman kirjoittamatta.

Kuten olen aiemmin monasti kirjoittanut ja todennut, niin Slanka on mitä parhain juoma pitkälle automatkalle. Nytkin oli tehnyt litran juotavaa yhdestä pussillisesta Slanka Vaniljaa. Se toimii hienosti, on hyvän makuista ja säilyy aromikkaanakin. Se toimii erinomaisesti urheilututtipullostani juotunakin. Eli mitä parasta mahdollista matkajuotavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto