 |
Kuvassa en ole minä, vaikka entinen minäni se voisikin olla. |
Hieno oli tapaamispäivä ja saimme
terveiset Lontoosta, jopa melko tuoreet sellaiset. Mutta Anne oli
vauhdissa tapansa mukaan ja kaiken sen sain mitä oli hakemaassakin.
Eli luottamusta minääni ja omaan läskit lähtevät -projektiini.
Mutta tärkein eli paino oli jatkanut alaspäin menoaan. Kaiken
lisäksi jopa melko tyydyttävästi. Annen vaaka näytti minun
kohdallani 132,3 kilon elopainoa, eli kaikki tämä tahtoo kerto
kansalle, että painoa on lähtenyt 17, 7 kiloa. Ei yhtään paha
vanhalta läskiltä.
Jos vielä hivenen leikitellään
tilastoilla, niin painon pudotus on ollut 12,4 prosenttia eli sillä
on jo merkittävä vaikutus terveyteeni. Tämä on jo osittain
todistettukin, sillä olen jättänyt nesteenpoistoon tarkoitetun
lääkityksen ottamatta. Näin on yksi lääke vähemmän ja
oikeastaan minulla on Marevanin lisäksi vain kolme päivittäistä
lääkettä eli juuri esim. niitä beta-salpaajia, joista en
varmaankaan pääse ikinä eroon ja jotka estävät korkean sykkeen
hajottamasta koko pumppuani. Siis sitä, jossa on se proteesi. Muuten
painoindeksini on nyt 39,1 eli vielä on vaikea ylipaino, vaan ei
sairaalloinen.
Päivä kokoontumisen aiheeksi nousi
tietenkin tuo juuri käyty suuri Lontoon kisa. Parhaimmat osanottajat
ja kilpailijat olivat pudottaneet painoa yli 90 kiloa. Se on paljon
enemmän kuin minun oma ihannepainoni. Tietenkin olen suuna ja päänä
tässäkin tilanteessa. Ja avoimesti kerroin, että tämänkaltaisia
pussiruokia on hyvin monen nimisiä ja niillä on yhteinen päämäärä
– saada niiden nauttijat pudottamaan painoaan ja siten laihtumaan,
siinä sivussa. Mutta oleellinen ero Cambridge-ohjelmassa ja muissa
pussiravinnoissa on kuitenkin selkeä. Tämä Camridge-ohjelma
tapahtuu vertaisryhmässä, jolla on oma vetäjä, ja muilla
pussiprojekteilla ei sellaista ole, ellei joku tapauskohtaisesti
sellaista vertaistukiryhmää perusta. Tämä on se oleellinen ero
ainakin minulle henkilökohtaisesti tuo vertaistukiryhmä ja
eteenpäin kivisellä tiellä potkiva henkilö ovat juuri se MUN
JUTTU!
Ehdin minä toki muutakin. Kävin näet
kuntosalilla polkemassa fillaria ja uimassa. Kaikki tuo ennen
tämäniltaista tapaamista. Kuntopyörää polkaisin 50 minuuttia ja
MemoryBelt antoi kulutuslukemaksi 427 kcal, jolloin ylin syke oli 90,
minimisyke 60 ja keskisyke 79. Saunan jälkeen meni tietty uimaan ja
kahden kilometrin tavoitteeseen meni aikaa juuri 1 tunti ja 20
minuuttia. Eli uin ihan tavanomaista vauhtiani, kuten aina ennenkin.
Uimisen kalorinkulutukseksi sain mittariin 425 kcal. Syke löi
parhaimmillaan 92, vähimmillään 61 ja keskivertoisesti 72 kertaa
minuutissa. Mutta on toisenkinlainen tilasto.
Kuopion yliopiston sivujen
energialaskuri ilmoittaa mielenkiintoiset luvut. Uiminen eli
rauhallinen kuntouinti olisi 80 minuutin aikana kuluttanut perätä
896,2 kaloria. Ja fillarointi 100 watin vastustukselle (ajoin
pääsääntöisesti noin 110 watin vastustuksella) olisi 50
minuutin aikana kuluttanut 851,2 kaloria. Ero on kovin merkittävä
sillä Suunto sanoo yhteiskulutukseksi 852 kcal ja Kuopio 1747,4
kcal. Eli kaksinkertaisen määrän. Mitä pitää uskoa, vai ei
mitään tai ketään? Pitää selvittää enemmän Kuopin
laskentaperusteita. Toisaalta voisi äkisti todeta, että Kuopio
laskee kaiken kulutuksen, mutta Suunto vaan peruskulutuksen
ylimenevän. Mutta ei tämänkään toteamus ihan vedenpitävältä
vaikuta.
Mielenkiintoista tuolla Kuopion sivulla
on MET-minuutit. Koska levossa ihminen kuluttaa energiaa noin 1 kcal
kehon painokiloa kohden tunnissa, niin tätä yksikköä kutsutaan
termillä MET-yksikkö eli metaboli equivalent. Täten siis
levossa energiakulutus on aika yksikköä kohti siis 1 MET ja työn
ja liikunnan aiheuttama energiankulutus voidaan ilmaista lepotilan
energiankulutuksen kertoimena eli MET-kerrannaisena.
Viikossa ihmisen pitäisi suorittaa
kestävyystyyppistä liikuntaa yhteensä vähintään 500 – 1000
MET minuutin verran. Liikunnan lisääminen tuo siis harrastajalleen
terveyshyötyä.Ja kuten Anne tänään sanoi filosofisesti, että
mikä määrä terveyttä sisältyikään niihin 4,2 tonniin läskiä,
jotka lontoon tapahtuman osallistujat olivat pudottaneet? Kuopion
yliopiston sivuilla on käytetty lähteinä: Liikunnan Käypä
hoito-suositus 2008 ja 2008 Physical Activity Guidelines for
Americans.
Itselleni olisi kertynyt tänään
uinnista 388 MET ja kuntofillarista 368,5 MET eli yhteensä 756,5
MET-minuuttia. Taidankin ottaa vastakäyttöön tämän MET-minuuttia
laskemisen ja katsoa, mitä saan viikoittain aikaiseksi vai saanko
mitään.