
Mutta jos oikein filosofiseksi heittäydytään niin läskit ja
niiden kertyminen ovat itsenäisyyden syytä. Onhan Suomesta tullut yksi maailman
vauraimpia valtioita ja se näkyy monin tavoin katukuvassa tai jopa linnan
juhlissakin. Linnan juhlissa naiset voivat haaskata surutta melkoisia summia
rätteihin, joita ehkä käytetään vain kerta. Se jos mikä kertoo kansallisesta
vauraudesta. Ennen diplomaattien tulo linnaan tarkoitti kansainvälisen muodin
sisääntuloa. Nyt nuo samat diplomaatit edustavat lähes tavallista rahvasta,
naiset vaatimattomissa mekoissa ja miehet hyvin vähäisissä kunniamerkeissä. On
kait vaikea sanoa Irwinin tavoin, että yksi sieltä on poissa, Sven Duuvaa
siellä ei näy. Ei Suomessa ole enää sellaista Sveniä kuin Irwin tarkoitti. Me
elämme todella toisenlaisessa yhteiskunnassa.
Mutta paremmin se näkyy katukuvassa, sillä meitä jopa
sairaalloisen lihavia ihmisiä on todella runsaasti ja joudumme monin tavoin p
onnistelemaan kilojemme kanssa. Vaan eipä ollut moista ongelmaa köyhemmässä
Suomessa, siellä oli todella usein puutetta jopa ruoasta. Mitä lähemmäksi
tulemme nykysuomea, niin sitä suuremmaksi käy meidän lihavien ihmisten ryhmä.
Eli Cambridgen tapaisilla projekteilla on kysyntää. Mutta samalla myös moni herkkäuskoinen
lihava hurahtaa mitä ihmeellisimpiin laihdutuksiin. Kun todellisuudessa sen
prosessin takana voi olla vain monia kieltäymyksiä ja uuden oppimisia.
Yhteenvetona päivän teemasta voimme todeta, että
itsenäisessä Suomessa voidaan hyvin paremmin kuin koskaan ennen. Meillä on jopa
mahdollisuus ja oikeus olla lihavia, jopa sairaalloisen lihavia. Tuon oikeuden
sotiemme veteraani, isäni heidän joukossaan, ovat meille taanneet. Mutta meillä
on myös oikeus taistella lihavuutta vastaan, aivan itsenäisesti ja perskohtaisesti.
Meillä on myös oikeus valita omat keinomme tähän taisteluun osallistumiseen ja
minulle se keino on ollut Cambridge-projekti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti