![]() |
Lokakuun 2011 iltataivas parvekkeeltani. |
Tavanomainen ja melkoisen monotoninen päivä on kohta
jäämässä historiaan. On ollut pientä flunssan alkua, eli kurkku hiven arka ja
nenävärkki hiukan tukossa. Vaan ei mitään suurempaa, jota en olisi saanut
hoidetuksi pois päiväjärjestyksestä ihan kotikonstein. Olen tänään törsännyt ja
tilannut pari kirjaa Tiedekirjakaupasta, mutta niistä ei ole suuremmaksi
uutiseksi.
Ilmeisesti muisti kuitenkin heikkenee, onko se
vanhuuden, hiipivän hulluuden vaiko ihan laihduttamisen syytä? Siihen en vastausta
tiedä ma! Mutta vasta tänään huomaksi, että minulla oli toinenkin syy käydä
eilen kirjastossa. Ei siis vain katsomassa onko Vanajan kirja I kirjaston
hallussa, vaan piti palauttaa erän Pertti Mustajärven kirjan, jonka olen sieltä
lainannut ja jota olen jopa siteerannutkin.
Mutta miten ihanaa onkaan muistaa menneitä, ja
varsinkin silloin kun ei pistetä tikulla silmään. Oli tuossa ohessa on kuva
lokakuun alkupuolelta, Se on otettu eräänä iltana omalta parvekkeeltani, kun
taivas oli värikkäästi kirjailtu. Tuohon päivää liittyy myös dieetin alkaminen,
eli tapahtuma, joka on ollut enemmän kuin hyväksi minälleni. Kiitos kaikesta
menee ainakin terveydenhoitaja J. R.:lle, joka minut sai hakeutumaan Cambridgen
pariin ja tietty myös eritoten Annelle, joka on siitä jatkanut ja ylläpitänyt
ja tukenut heikkoa minääni, joka vain ykä pienemmäksi ja pienemmäksi vain käy.
Mutta vielä on matkaa kuljettavaksi, joskin se ei
tunnut kovin vaikealta. Jos minä voitin joulun, niin voin voittaa ihan mitä
vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti