Tapaaminen 9 ja dieettipäivä 62

Nyt on todettava päivän olleen mielenkiintoisen ja antoisan. Olihan tapaamispäivä kahden kokonaisen viikon tauon jälkeen. Vastedes pyrin kyllä kaikin voimin ja olemattomin ponnistuksin pääsemään tapaamisiin Annen kanssa. Nuo tapaamiset ovat minulle todella tärkeitä, oikeastaan koko läskien lähdettämisprosessin must! Ja vaikka on kyse tietenkin vertaisryhmästä ja sen toiminnasta niin kaiken ylle kohoaa team-managerin eli Annen henkilö ja hänen kykynsä toimia, kannustaa ja antaa tukea. Näin tapahtui tälläkin kertaa, siis nyt jo yhdeksättä kertaa painonhallintaprosessini aikana. Onhan ainakin minun itseni kohdalla kyse jopa elämää suuremmasta prosessista.

Mutta koko päivää sävytti migreenini. Sekin vanha vaiva on tullut taas riesakseni, tosin hivenen muuntuneena ja tavoiltaan laimentuneena. Enää en lysähdä tuskasta rajusti karjaisten maahan, kuten on käynyt joskus koulun käytävällä. Nyt välkkyvät vain sahalaidat rajusti silmissä ja on pahanolon tunne sekä pää on hivenen sekavan oloinen kuin Haminan kaupunki. En halua nolata kaveriani, joka on kotoisin Haminasta, väittämällä, että Hamina on täysin sekaisin. Tämä oli tietenkin syynä laistamiseen sekä kuntopyöräilystä että uimisesta. Eihän kukaan selväjärkinen lähdet yrittämään urheilusuorituksia moisessa kunnossa? Lääkärien mukaan tuska ei ole enää mukana koska aivojen verisuonet kalkkeutuessaan armahtavat migreenipotilasta ja kalkkeutumisen myötä kivut laimenevat ja poistuvat – mikä hienoa ja mielenkiintoisen selitys asialle.

Mutta kaikesta huolimatta päätin toteuttaa alkuperäisen suunnitelmani ja rantautua Lopelle eli Annea tapaamaan. Kyllä kannatti, sillä tuskista huolimatta sain tukea ja avitusta ja sitä tässä kaikessa tarvitaan enemmän kuin paljon. Mutta tulos oli minulle hivenen tavoitteeton, siis alle ajatuksieni tason. Eli pudonnut oli vain 1,1 kiloa ja kuitenkin aikaa oli mennyt edellisestä tapaamisesta kokonaista kaksi viikkoa. Nyt siis tulokseni oli 128,2 kiloa. Pudotusta melkein tarkalleen kahden kuukauden aikana on ollut  21,8 kiloa. Prosentteina se on 15,4 yksikköä eli olen juuri ja juuri päässyt 15 prosentin rajan ylitse. Seuraava tavoite on tietenkin 20 prosentin läskin lähdetys, mutta se on aina työn ja tuskan takana.

Kun eilen kirjoitin verenpaineesta ja sen problematiikasta, niin jatketaan vielä tänäänkin samasta asiasta, vaikka tietenkin se tuntuu jankuttamiselta, ja jatkuvasti saman asian edes takaisin veivaamiselta. Yläpaineeksi mittarini näytti 108, joka asettuu ihanne paineen puitteisiin. Alapaine oli samoin ihanteellisten arvojen sisällä eli 70. Mutta ehkä tuo pääparkani ei ole tottunut näin alhaisiin lukemiin ja siksi se vihoittelee niin migreenillä kuin lievällä huimauksellakin. Mutta olen iloinen ja tyytyväinen koska painelukemat ovat uskomattoman hyvä, vaikka ne lääkityksen avulla onkin saavutettu. Toisaalta en uskalla edes haaveilla kovin radikaalista lääkityksen muutoksesta, sillä sellaiseen seikkailuun en kovin helposti ryhdy ja eivät ryhdy lääkintähenkilökuntakaan, joka muuten pitää minusta erinomaista huolta.

Olisiko muuten lisättävä verenpainemittari jokaisen painonhallintaa elämäntehtäväkseen suunnittelevan henkilön henkilökohtaiseen varustukseen? Siihen kuuluvat jo itsestään selvästi riittävän hyvä ja tarkka vaaka, sykemittari, askelmittari ja sauvasekoitin juomien sekoittamista varten. Ei mitään välineurheilua, mutta pitää kuitenkin olla riittävä kalusto, jotta hommasta voi nauttia. Niin ja tietysti, on kiva kun on rompetta ympärillä ja siten voi tarkkailla minänsä toimintaa.

Muuten, Elisan yhteydet nettiin täältä Koskista ovat olleet tukossa on maanantaista kello  14 lähtien ja tuskin ne tulevat toimiviksi ennen huomista tiistaita, jolloin on Vertin vierailu sairaalassa ja markkinat Hämeenlinnassa. Eli menemistä riittää ja saa nähdä missä välissä ehdin tämän blogiini postaamaan?