maanantai 14. tammikuuta 2013

Dieettipäivä II - 093


ISOLLA KIRKOLLA


Tänään oli siis taas kerran vierailupäivä Isolla kirkolla. Kävimme erityisesti Pomon asioilla keskussairaalassa, eli kuulolaiteasialla. Samalla vierailimme suuresta leikkauksestaan toipuvan tädinkin, siis pomon oikean siskon, luona. Ei kovin aurinkoiselta päivä näyttänyt, valitettavasti.

Sitten lähetimme linja-autolla kananmunalastin syster-emellannille Levin korpeen. Matkahuollon välityksellä -tietty. Hain erän kirjoja eräältä hämeenlinnalaiselta kaverilta, joka myy niitä Huuto.netissä. Parasta noiden kirjojen joukossa oli tietenkin Yrsa Steniuksen kirjoittama elämäkerta tenori Jussi Björlingistä. Yrsa on loistavasti kirjoittanut kaikki aiemmatkin teoksensa, niin miksi ei sitten nyt tätäkin.

MUU TOIMINTA

On ollut tietenkin vähäistä ja mitätöntä. Paikat olivat jostain oudosta syytä niin kipeinä, että en uskaltautunut edes kuntosalille ja/tai uimahalliin. Ne ovat tosin tällä paikkakunnalla yksi ja sama laitos, ja molemmat sisältyvät todella pieneen sisäänpääsymaksuun.

Korvaavaa toiminta aon ollut tietysti torkahtelu ja lukeminen. Vaan vielä ovat ne Väinö Linnan esseet kesken, eli niitä ole tässä tavaillut.

Slankat on nautittu ja tietenkin tänään perinteisen kaavan mukaisesti vaniljan makuiset eli minulle perinteistä perinteisimmät.

2 kommenttia:

  1. Oikein mukavia lukuhetkiä. Silloin kun tavalla tai toisella kipeä niin mikään ei voita lukemisen nautintoa.
    Jouduin myös Marevan kuurille kun sain ohimenneen Tia kohtauksen joulua ennen. Kaulasuonessa on kuitenkin edelleen seinämän sisäinen verenvuotokohta josta pieni möykky kulkeutui silloin aivoihin. INR nyt sitten täälläkin seuraillaan ja toivon ettei toista kertaa iske.Elämä on ihmeellistä ja vähällä minä pääsin moneen verrattuna. Halusin vaan kertoa tämän kun olen seurannut päiväkirjaasi jo pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taffi, kiitos kommentistasi ja kertomasi saa aina mieleni vakavaksi. TIA-kohtaus ei ole mikään vähäinen tapahtuma. Se on tavallaan huti, jonka olisi pitänyt aiheuttaa suurempaa vauriota. Kuitenkin Marevan on tehokas ja hyvä lääke, joskin nykysin on uusiakin, joita ei tarvitse jatkuvasti kontrolloida. Ne vaan ovat pirun kalliita ja eivät sovi kaikille, esim. itse olen tuollainen epäsopiva tapaus.

      Toivottavasti olet jo kuntoutunut tai ainakin hyvää vauhtia kuntoutumassa entiselleen. Marevan tosin säätelee elää melkoisesti, sillä itse en ole saanut kuin korkeintaan kahden viikon välin kokeille ja sitä on nyt jatkunut kuusi vuotta.

      Onneksi terveyskeskus on tuossa tien toisella puolella ja siellä mitä ihanin henkilökunta. En voi olla kehumatta vakihoitajaani JR:ää, joka pitää minusta huolta varmasti ihan täysillä.

      Toivon sinulle pikaista palautumista takaisin täyteen iskuun. Ja hienoa ja tapahtumarikasta loppuvuotta!

      Poista

Blogiarkisto