lauantai 21. tammikuuta 2012

Dieettipäivä 102


Tämä päivä on kulunut konsultoimisessa ja rahaa on poltettu kohtalaisesti. Siis ei omaa rahaa vaan muiden, ja pääsääntöisesti periaatteessa. Ensiksi avustin kaveriani ostamaan uuden, joskin vähänkäytetyn, mustan Mersun. No, kauppa tehtiin Mansen Vehossa ja oli siellä ihan laadukasta palvelua on oltiin kunnon konetta ostamassa. Uskomattomasti menee kuitenkin aikaa yhden vaivaisen rakkineen ostamiseen, mutta onneksi ehdin tärkeämpään konsultointiin ajoissa.

Toisen konsultoinnin tein heti perään sillä veljentyttäreni on ostamassa näet omakotitaloa läheltä kaupungin keskustaa. Pojat ovat jo siinä iässä, että perhe haluaa omakotitalon. Nyt on lisäksi löydetty kohtuullisen isolla tontilla oleva rintamamiestalo, jollaisesta he ovat haaveilleet ja jollaista etsineet. Nyt tällainen on löytynyt, kohtuulliseen hintaan ja hyvältä paikalta ja rauhalliselta alueelta. Kun perheen poikien koulukysymys on ratkaistu, niin kaikki osaset ovat kohdallaan ja suosittelin talon ostamista.

Muuten päivä on mennyt omilla urillaan ja varsinkin kuntoilu on jäänyt olemattomaksi, joten tänään en voi hehkuttaa eilisen minävoittoisen esitykseni kaltaisesti. Mutta vaatimattomasti olen sitä mieltä, että eilisen superpäivän jälkeen voi aivan hyvin pitää ainakin yhden tai jopa kaksikin vapaapäivää. Tulihan eilen ja koko viikon aikanakin urheiltua ainakin kohtuullisesti. Olen siis itsestäni ylpeä.

Huomenissa on tulossa vieraita Jenkkienmaalta ja kun vieras ei ole ilmoittanut mitään haluistaan tai toiveistaan, niin pitää varautua tarjoamaan ainakin lounas, siis kotona itse tuotettu. Olen ajatellut tehdä perinteisen makaronilaatikon, johon makaronien lisäksi laitetaan tavallista- ja valkosipulia sekä runsaasti yrttejä. Tosin, en itse aio kuin korkeintaan maistaa tuotosta, jotta en vaikuttaisi epäkohteliaalta. Mutta normaalin syömisen ja laation olen päättänyt unhoittaa pois käsitevarastostani.

Niin, ja huomenna on presidentinvaalien ensimmäinen kierros ja se on käynyt kaikkia olettamuksiani mielenkiintoisemmaksi, sillä ennalta povattu suuri suosikki ei taida ollakaan enää niin kovin suuri suosikki. Mutta kansa kaikkivaltias saa päättää suvereenisti kenelle äänensä antaa ja sitä plebisitiä pitää kaikkien kunnioittaa ja noudattaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto