tiistai 17. tammikuuta 2012

Dieettipäivä 98


Kesän alkua Sikkolan terassilla Ounajoen rannalla.

Kohta on sadas dieettipäivä kulumassa, vaan ei ihan vielä. Nyt haluan palata täti Open kirjoittamaan kommenttiin tuolla aiemmissa blogeissani. Täti Ope kirjoittaa: ”Minä taidan olla semmoinen syntymäbimbo! ”

On todella ihanaa todeta täti Open olevan tuossa toteamuksessaan niin perusteellisen väärässä. Bloginpitäjä ei pysty pidättelemään pahansuopaista mieltään kun lukee noin väärään osunutta tekstiään. Asiahan on aivan päinvastainen. Me olemme oikeastaan syntymäfiksuja ja miksi moista olemme siihen tässä ja nyt perustelut.

Yleensä meillä hivenen tukeville ja syömisen suunnattomat ihanuudet omakseen tunteville läskeille asiat ovat olleet aina helppoja. Koulu oli helppoa ja lukeminen sujui kuin vesi myllyn rattaissa. Jostain kumman syystä elämässämme ei ole ollut kovia ja riittäviä haasteita ja siksi olemme kirjallisuuden ja hyvän musiikin ohella hurahtaneet myös syömisen nautintoihin. Enne tunne rajojamme hyvän kirjan parissa, sillä saatamme lukea kirjan alusta loppuun yhdellä istumalla, vaikka siinä menisikin päivä, ilta ja yö. 

Tämä samahan ahmiminen pätee meillä myös niin vihreisiin kuuliin, suklaaseen kuin mihinkä tahansa hyvään ja oivalliseen ruokaan. Onneksi emme ole taipuvaisia AA:n asiakkaiksi vaan suostumme olemaan LL:n uskollisia jäseniä. Eli näin kumoan täti Open väitteet vanhemman emeritus kollegan arvovallalla. Kaiken helppous on fiksuille vaan niin äärimmäisyyksiin vievä asia, että se joskus hirvittää. Hyvänä esimerkkinä on Albert Speer, tuo Yrsa Steniuksen kirjoituksissaan runsaasti käsittelemä Hitlerin luottohenkilö ja arkkitehti. Hän hallitsi kaiken, vaan he sitä ehkä sisäistä suurta ongelmaansa. Joskin hän sen myöhemmin tunti ja tiedosti.

Eli täti Ope, avoin ja mahtava persoonasi ei ole mitään sukua syntymäbinbolle, ei ole edes samaa rotua ja lajia.

Tänään olemme eläneet välipäivää, siinä minäni kaikkine sivupersoonineen. Mutta huomisesta odotan enemmän. Olen näet laskeskellut, että näin alkajaisiksi voisin heittää kolmena päivänä viikossa vähintään tuhannen kilokalorin kuntosetin. Ja sitten saada jatkossa lisättyä homma niin, että kulutus nousee viikoittain 7000 kilokaloriin. Tämä vastaisi tosin ”vain” yhtä rasvakiloa. Miten helposti se muuten tuleekaan, eihän sitä tarvitse edes yrittää kun se vaakan mittarissa vilahtaa. Vaan sen poissaaminen on todella raskas urakka, jos vain kuntoilua käytetään keinona. Eli läskien lähdettämisessä kuntoilu ja liikunta ovat enemmänkin painonhallintaa ylläpitäviä keinoja ja elintapojen muuttaminen ruokavalion osalta on se primaarinen keino. Siihen taas on eräänä hienona mahdollisuutena Cambridge-projekti.

Muuten, olen entistä enemmän haluamassa käydä Cambridgessä ja katsella siellä paikkoja. Olen toki päättänyt että en enää matkustele kuin korkeintaan systerin luokse Leville, mutta ainahan voi hienossa projektissaan tehdä pienen sivutielle tai pysäköintialueelle menon ja jatkaa sitten uudelleen elämän tavanomaista valtatietä pitkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti