lauantai 14. tammikuuta 2012

Dieettipäivä 95




Mielenkiintoisesti en valvottanut itseäni menneen yön aikana. Nyt kävi siis toisin kuin edellisen urheilukerran jälkeen. Voin olla tyytyväinen omaan itseeni ja saavutuksiini rankan urheilusuorituksen jälkeen. Ilmeisesti ihminen tottuu ihan mihinkä tahansa, jopa seisoen nukkumaan.

Tänään en kuitenkaan ole yltänyt minkäänmoisiin suorituksiin, olo on ollut vaan niin raukea ja laiskanpulskea, että ei muusta väliä. Olen onnistunut kiertämään kirppiksiä ja konsultoinut asiantuntijoita ns. löydöistäni, joista ei kuitenkaan tullut oikeita löytöjä. Niin sanoi konsultoitu henkilö. Kuitenkin tein itse huikean löydön. Se oli noin 15 sentin mittainen Nalle Puh, joka pitää niin perusteellisesti hinajasta, että se oli siis pakko hankkia. Maksoikin vallan yhden euron. Eli sijoitukseni oli tuntuva ja merkittävä. Kun lisäksi tuon Nalle Puhin kahdessa ylemmässä tassussa on imukuppi, joilla sen voi kiinnittää vaikkapa auton sivulasiin.

En kuitenkaan saa pitää tuota fiksua vekotinta itselläni, sillä aivan varmasti pikkuneiti R. (veljeni pojantytär) takavarikoi sen välittömästi kun sen näkee. Hän on aivan ylettömän innostunut Nalle Puhista ja kaikkeen häneen liittyvästä. Ja oikeastaan itse olen sitä innostusta kasvattanut sillä olen enemmän kuin mielelläni hankkinut kaikenlista Nalle Puh-kräärää hänelle. Mutta pienelle neidille moisen harrastuksen ylläpitäminen ei ole pahasta ja sitä siis mielelläni tuen.

Mielestäni lapsilla pitää olla harrastus, vaan ei liian useita ja aikaa vieviä. Usein elämä lapsella voi koostua harrastuksista ja sitten varsinainen lapsen ja nuoren elämä jää elämättä harrastusten tähden. Varsinkin jotkut urheilulajit täyttävät usein nuoren elämästä lähes suurimman osan. Jopa perhe jää elämän ohella sivuseikaksi.

Olen yrittänyt neuvoa erään veljentyttäreni perhettä suhtautumaan suurella ymmärtämyksellä ja sydämellä nuoriherra V:n maailmankuvaan. Tuo nuorimies ei perheen vanhempien ja isonveljen tavoin ole lainkaan innostunut lätkästä ja kaikesta muusta HPK:n ympärillä olevasta touhusta. Hänestä jääkiekko on tappelu-urheilua, joka ei häntä kiinnosta pätkääkään. Nuoriherra V. menee ennemmin M-mummulle kuin jääkiekkopeliä seuraamaan. Juuri tuota hienoa viisivuotiaan omaa maailmankuvaa olen kehottanut vanhempia kunnioittamaan. Onneksi he ovat sen itsekin tajunneet.
Eli harrastus ja pieniä muitakin kiinnekohtia lapsella pitää olla. Vaan ei tappelu-urheilua, siitä en minäkään ole kiinnostunut, en niin vähäisimmässäkään määrin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti