tiistai 24. tammikuuta 2012

Dieettipäivä 105


Onko tämä jo todellisuutta?


Kyllä eilinen oli lopultakin Annen päivä, ei nimpparipäivä vaan uudelleen syntymisen päivä. Hoikistamo otti todella niskalenkin meistä jäsenistään ja vakuutti uskomattoman tehokkaasti uuden ajatuksensa ja toimintansa mielekkyydestä. En voi muuta sanoa kuin että olemme täysin rinnoin mukana metkussa ja nautimme maanantai-illoista suunnattoman paljon. Siis, ainakin minä ja varmaan myös muut Hoikistamon klubilaiset. Ikävä tulee tietenkin puuroa, jota Hoikistamo on varannut melkoisen määrän, mutta on sitä toki elämää puurottakin. Oikeastaan elämästäni vasta kolme viimeisintä kuukautta olen halulla nauttinut aamupuuroni. Ja reilusti yli 60 vuotta olen epänauttinut tai pääsääntöisesti en ole nauttinut lainkaan aamuisesta puurosta. Olen jopa inhonnut kaurapuuroa ja muita mössöjä.

Tänään tämä Hoikistamon klubilainen on tänään höösännyt Mansessa. Vein kaverin autojen renkaita Vehoon ja samalla teimme Ikeassa pienten ja tarpeellisten tavaroiden ostoksia. Oli lautasliinoja, leikkuulautoja, alusta sängyssä käytettävälle läppärille, lamppuja ja vuokia ruoanlaittoa varten. Nyt perinteinen koulukartasto saa väistyä läppärinalustan tehtävistä kun käytän sitä sängyllä makoilleen. Oikeastaan se alusta on tarkoitettu läppärin alustaksi kun tehdään hommia polvien päällä eli sylissä. Siitä kait tulee joidenkin käyttämä termi sylimikro, vähän kuin sylilapsi.

En ole vielä niin perin sofistikoitunut ja pahoille tavoille oppinut kuin täti Ope, joka tyylikkäästi ilmoitti lueskelevansa näitä blogejani iPhonella sängyssä. Se on kait tyylikkäintä mitä voin kuvitella. Mutta täti Ope onkin aivan erityinen persoona, jonka ylitse on vaikea päästä, siis noin kuvainnollisesti ja henkisesti otettuna. Tietenkin setä Washingon lukee iPhonella ja iPadilla näitä blogeja, mutta varmaan kansainvälisen järjestön työpöydän ääressä tai ainakin työhuoneensa sohvalla istuen. Enkä kaikkein cooleinta olisi jos joku lukisi näitä blogeja kuntopyörällä fillaroidessaan, olipa sitten laite mikä tahansa.

Täti Opesta tulee mieleen tietysti täti Naapuri. Varmaan odotamme enemmän kuin innolla kun saamme katsottavaksemme hänen ennen-kuvansa. Muutos on ollut todella dramaattinen ja oikeastaan niissä ei esiinny sama henkilö, korkeintaan voi olla kysymyksessä täti Naapuri kerrottuna kahdella. Hän todellakin lupautui postamaan kuvansa Annelle. Tuolle rohkealle ja uskaliaalle gurulleni, tai yksinkertaisesti ei voi toivoa kuin onnea ja menestystä uudelle projektille, itse olen jo lähtenyt innolla mukaan.

Nyt minulle on selvinnyt eräänlainen syys siihen miksi käytän henkilöistä käsitteitä täti ja setä. Luin näet hiljan Benedict Zilliacus’in teoksen Båten i vassen, joka kertoo Viipurin saariston menetetystä idyllistä, jäihän se luovutellulle alueelle ja tuhoutui lähes totaalisesti jatkosodan aikana. Kirjassa mainitaan jatkuvasti täti se ja tämä sekä setä tuo ja se. Kyse ei ole edes sukulaisuudesta, mutta se herätti vanhat lapsuudenmuistot minullakin kun piti puhutella kaikkia lasta vanhempia ihmisiä, jotka olivat ns. tuttavallisessa suhteessa perheeseen, aina sediksi ja tädeiksi. Se siis käy minulta luonnostaan ja kuin valssi talvisessa lumikinoksessa. Muuten tässä välissä voin huomauttaa, että tuo Båten i vassen on mitä mainioin kirja luottavaksi ja nautittavaksi. Tosin se loppuu ikävästi sotahistorialliseen kuvaukseen eli historioitsijana en kovin suuresti noteeraa sotaa, vaan enemmänkin olen kiinnostunut sodan seurauksista. Kirja on ilmestynyt jo vuonna 1990, mutta sitä lukee todella mieluisasti.

Huomenna siis yritän kuntoilla kohtuullisesti, vaan en osaa lukea kännykällä tätä blogiani!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti