torstai 26. tammikuuta 2012

Dieettipäivä 107


Auringonlasku Vanajalla Teresa Lehikoisen kuvaamana.




Piti mennä ja olisi jopa intoakin menemiseen ollut – siis kuntosalille ja uimaan menemisestä on nyt kyse. Vaan ei tullut noutajaa, ei ilmoittanut mitään ja sitten kun oli jo liian myöhäistä, niin en enää viitsinyt lähteä. Olivat paukut poksahdelleen jopäivän aikana. Huomenna tosin on setä Washington tulossa jo aamuvarhaisesta ja yhdessä menemme uimaan, vaan ei ehkä fillaroimaan. Sen voi ehkä tehdä toisella käynnillä iltapäivän aikoihin.

Päivä siis meni mersuiksi ja todella pahasti.

Olen aloittanut jälleen kerran Pertti Mustajoen, tuon mielestäni suuren professorin ja gurun, teoksen ”Yksilöllinen painonhallina” lukemisen. Asioita on aina hyvä kerrata ja pitää mielensä virkeänä myös vanhoille ja tutuille seikoille. Kertaus on opintojen äiti ja isoäiti, sistä en edes voi kieltää. Tuo kirja on Mustajoen ehkä perusteellisin teos painonhallinnasta. Hänen mielestään juuri VLCD eli suomeksi erittäin niukkaenerginen dieetti (ENED), jota muotoa Mustajoki itse käyttää, on eräs parhaista välineistä muttaa ruokailutapojaan ja liikkumistottumuksiaan. Hän toteaa niiden kaikkien olevan suunnilleen saman tehoisia, vaan eri makuisia ja kyse on lähinnä vivahde eroista. Parasta aiemmin kokeilemassani Cambridge-kuurissa ja nyt alkavassa Slanka-projektissa on tietenkin juuri sen yhteisällisyys ja motivoitunut vetäjä, kuten Anne Pietilä todellakin on.

Mielenkiintoisesti blogin suomenkielisten lukijoiden määrä on räjähdysmäisesti kasvanut jopa yli kaksinkertaiseksi tämän viikon aikana. Tämän olen suureksi hämmästyksekseni saanut todeta blogin tilastoista. Lisäksi saksalaisten lukijoiden määrä on kohonnut venäläisten ohitse viimeisen kuukauden aikana.

Sietää hieman pohtia näin julkisesti tuon lisääntyneen blogisuosion syitä. Ilmeisesti slankaaminen, jota aion tehdä läskiakatemian tutussa ryhmässä on eräs syys. Ihmisiä kiinnostaa millainen tuoteperhe on kyseessä ja mitä koko slankaminen on?

Kyse on ruotsalaisesta projektista, jossa on hyvin paljon samoja tekijöitä kuin Cambridge-kuurissakin. Vielä on ole saanut maistaa tuotteita, jotka valmista Slanka-niminen painonhallintaan keskittynyt yritys Malmössä Ruotsissa. Mutta tarkoituksenani on käydä lävitse koko projektin tuotevalikoima ja kertoa täällä blogissani mitä mieltä itse tuotteista olen ja samalla Läskiakatemian muiden jäsenten kokemuksiakin olen päättänyt referoida.

Vielä keskeneräiset Slanka-projektin kotisivut löytää osoitteesta www.slanka.fi ja sielä voi käydä vilkaisemassa, vaan jos riikin kieli on hallinnassa niin www.slanka.se on enemmän tietoja jakava sivusto. Muttaa ihan finskaa taalamallakin hommaan saa lisävalaistusta. Minusta on ollut mielenkiintoista kokea tämänmoinen muutos ja mitäme tulemme vielä kokemaan tämän muutoksen myötä. Juuri huomaan, että suomenkielisille ettäsivustoille on tullut runsaasti uutta lisätietoa slankamisesta. Hyvä niin!

Soneran Ellit-sivustolla joku valitteli Cambridge-kuurin pussien makujen muuttuneen jokin aika sitten. Samaa on myös omassa Läskiakatemian ryhmässä luennoitu. Ehkä suurimurros tapahtui juuri silloin kun ko. valmisteiden valmistaminen muuttui ruotsalaiselta yritykseltä brittiyrityksen tehtäväksi. Itse on ole moista kokenut ja olen ollut tyytyväinen näihinkin makuihin. Ne ovat selkeästi parempia kuin kilpailijansa, joita en halua nimeltä mainita. Innolla kohden muutosta ja jos Anne kertoo maun olevan hyvän, niin aika vahvasti häneen uskon ja luotan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto