perjantai 9. maaliskuuta 2012

Dieettipäivä 148

Casino de Monte Carlo eli Kallen vuoren pelipaikka.
Nyt se siis alkoi! Eli alkoi Ui kesäksi kuntoon –kisailu, joka muuten ei ole vain pelkkä visailu. Eli tosi mielessä osallistun kun olen niin aiemmin päättänyt. Kyseessä on siis puhtaasi uimisen tai muuten altaassa oleilun kisa, jossa uimisen matka lasketaan. Vesijuoksussa merkitsee kelluttu aika.

Tänään ensimmäisenä päivänä uin kaikkiaan tunnin ja 56 minuuttia. Eli käytin lähes koko sallitus ajan uimiseen. Matkaa tuli kaikkiaan 3,1 kilometriä. Eli ylitin päivätavoitteeni, tosin ihan niukasti. Energynet antaa kulutusarvoiksi 1016 kilokaloria ja 480 MET-minuuttia. Eli siinäkin ylin tuhannen kilokalorin rajan ylitse. Voin vain olla tyytyväinen itseeni ja suoritukseeni. Saalista tuli ihan kunnolla.

Iltapäivä on sitten mennyt lastenvahtina olemisessa, mutta se nyt on todella kivaa tekemistä ja siitä jopa nauttii. Tietenkin lasten omat vanhemmat joutuvat samaan tilanteeseen 24/7 ja se on ihan eri juttu kuin kaltaiseni vieraileva tähti. Lisäksi opettelimme s- ja r-kirjalimia, jota kyllä hallitaan, mutta normaalissa puheessa ne omaksutun tavan mukaisesti korvautuvat lätinällä. Tosin taisin olla ihan liian teoreettinen kun erittelin r-kirjaimen erilaisia äänteellisiä vivahteita esimerkkien avulla. Esimerkit olivat perheen lasten nimiä. Mutta oletan, että nuori neiti melkein tajusi selitykseni. Korostan sanaa melkein.

Mutta olen kuitenkin onnistunut saamaan valmiiksi kolme artikkelia Kustaa Paturista. Ainakin yksi pitäisi vielä kirjoittaa vaikka aiheita olisi kuinka paljon tahansa. Olihan Paturi oman aikansa monitoimimies, kuten niin useat sukumme jäsenet ovat osoittaneen omassa elämässään samoja piirteitä.

Muuten yllätys oli suuri kun eräs julkaisu, jolle lähetin artikkelini, tiedusteli lähes paluupostissa haluamaani kirjoituspalkkiota. En ole edes ajatellut moista asiaa, ei ole tullut edes pienene mieleeni. Palkkiota on jo siinä, että saan ajatella asiaa ja varmaankin aktivoi minua tiivistämään tutkimuksen tekemisen tahtia.

Muuten oletteko muistaneet slankata? Se on vaan niin mahtavaa. Tänään vein maistiaiset terveydenhoitajalleni. Hänen pitää maistaa vaniljaa, joka on vaan niin perusteellisen hyvää. Saan tosin raportin vasta kahden viikon kuluttua, sillä tulevana perjantaina meillä ei ole sovittua tapaamista.

1 kommentti:

  1. Täällä minä olen kovin Slankannut, mutta olen kyllä syönyt vähän kanaa, kasviksia, tonnikalaa, munia ja raejuustoa, mutta ihan vaan viikonloppuna... :) Huomiseen!

    VastaaPoista

Blogiarkisto