keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Dieettipäivä 159

Washington maaliskuu 2012. Kuva: setä W.
Terveisiä Tammelasta, sieltä Urjalan ja Hämeenlinnan rajojen pinnasta. Olin iltaa viettämässä ja sanomassa kaverin mokillä. Se on sellainen vanha punainen hirsitalo, ollut joskus tilan päärakennus ei siis minkään ökytilan, vaan ihan tavallisen pientilan. Matkaa sinne on yli 60 kilometriä yhteen suuntaan ja hirvivaara lähes puolella tiestä. Eli pimeällä ajaminen on aina melkoinen risi ja on kavereita kuollutkin ko. valtatie kymmenellä hirvikolareissa. Mutta mitään erikoista tarkoitusta vierailulla ei ollu, jos ei oteta neuvoja kaverin sijoitusasunnon yhtiökokoukseen liittyen.

Mutta olen toki tänään tehnyt muutakin, eli ollut vammaisena uimassa, siis todellista ontuvaa uimista. Olen aiemmin jo satuttanut altaan rajapuomeissa vasemman jalan nilkkani. Aamulla saman jalan ja kropan liittymäkohdassa, eli nivusissa on tuntunut melkoista kipua. Ei sellaista kaiken kattavaa, mutta hivenen olemista hankaloittavaa. Ja tänään pienelle lepotauolle eli detankkaukseen liittyen, nousin altaasta ja iskin vasemman jalan isovarpaan portaisiin. En kironnut, vaikka se oli enemmän kuin mahdollista. Ihan rikki varvas meni ja verta tuli. Siis kolminketrainen  pipi vasemmassa alaraajassani.

Kuitenkin tästä kaikesta huolimatta osoitin suurta siviilirohkeutta ja sain uitua 3,35 kilometriä. Tohinassa kalautin kaikkiaan 1210 kilokaloria, joilla ansaitsin 520 MET-minuuttia. Sykkeet olivat 101/82/57. Eli melko sykeenomaista menoa.

Tähän kaikkeen kun vielä lisään aamulla auton käyttämisen huollossa, jossa hoidettiin kuntoon rekisterivalo, niin päivän tekemiset on lueteltu. Esimerkiksi lukemisen nautinto on jäänyt tänään yllättävän vähäiseksi ja se on aina suuri vahinko. Ovathan kirjat parhaita kavereita, jota aina ovat valmiit tarjoamaan nautintoja ylen määrin.

Sain luvan julkaista valokuvia, joissa ei suinkaan ole lunta puiden oksilla, vaan Washingtonissa juuri parhaillaan kirsikat kukkivat ja niitä kirsikkapuita on kaupungissa kaikkialla ja ne värjäävät koko kaupungin vaalenpunaiseksi. Siis kaupunki on jokaisen tytön ja naisen pinkkiunelma. Mutta jo valokuvien avulla ystäväni ilahduttaa minua joka vuosi lähettämällä vähintään sata uutta ja erilaista kuvaa tuosta kauneuden hetkestä. Sillä tuo pinkki kauneus kestää vain pienen hetken ja menee nopeasti ohitse. Kuvat on ottanut siis setä W.

Piti tänään kirjoittamani vaikeasta laihduttamisesta, mutta se lehden referointi ja kannanottoni, omaanhan suuren asiantuntemuksen asiassa, tulee vasta ehkä huomenna, jolloin kuitenkin aion viedä kansanautoni katsastukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti