Kohta on aika joutsenten, Aulangolla niitä näkee. Kuva: Teresa Lehikoinen. |
Tänään vesi oli märkää, mutta se oli myös liukasta.
Se oli minun onneni. Tänään uin kaikkien aikojen henkilökohtaisen ennätykseni 2
tunnin uinnissa. Matkaa kertyi kaikkiaan 3,5 kilometriä ja aikaakin jäi vielä
käyttämättä melkein minuutti. Siis mua onnitelkaa, sen ooette velkaa, kun
suoritin tuon uroteon ja ylitin itseni!
Saaliskin oli kohtalainen ja oikeastaan aivan hyvä
Räpiköimiseni kulutti 1176 kilokaloria ja an toi tulokseksi kaikkiaan 560 MET-minuttia.
Eli voinko enää valittaa muuta kuin huonoa uimataitoani, sillä toiset uivat
kaksi kertaa pidemmälle samassa ajassa. Esimerkiksi lukiolainen Jönni ui joka
kerta reilusti yli kuusi kilometriä. Mutta hän onkin vain yksi kolmasosa jo
laihtuneesta minästäni eli sutjakka kaveri parhaasta päästä.
Päivä alkoi melkoisella mylläkällä, sillä uimahallissa
oli melkoinen ryysis. Oli koululaisryhmiä ja paljon eläkeläisiä omana isona
ryhmänään. Maltain muutaman minuutin odotella, ja kuin ihmeen kautta sain
melkein koko loppuajan uida aivan omaan tahtiini, eli lähes yksin tai yhden
kanssamolskijan keralla oli altaassa.
Muuten päivä on ollut tasaista olemisen ihanuutta. Esittelin
taittamani kirjan esillepanoa kirjailijalle itselleen. Oli tyytyväinen
näkemäänsä ja antamaani selostukseen. Nyt pitää tehdä enää kansi ja takakansi,
joihin tulee kuvia ja tekstiä, joskin se teksti tulee takakanteen. Sellainenkin
minun on keksittävä. Tuntuu joskus siltä, että kirjat ovat tärkein osa omaa
nykyeloani. Ne täyttävät kaiken vapaa-aikani, mitä vähäiseltä kuntoilultani,
slaankamiselta ja sosiaaliselta elämältä ylimääräiseksi jää. Mutta mitäpä
ihminen ei tekisi ystäviensä ja kirjojen vuoksi. Ei edes netti pysty korvaamaan
hyvää kirjaa, joka muuten on mitä mainioin käyttöliittymä ja ns. alusta, jolla
esim. tietokoneen ohjelmat rakennetaan. Kansankielellä tuo alusta tarkoittaa
tietenkin käyttöjärjestelmää, joka minulla sattuu tietokoneissani olemaan
Windows. Jostain kumman syystä, taitaa olla jopa finanssipoliittinen, en ole kovin
innostunut Macin koneista. Ei edes iPad kovasti kiinnosta, vaikka olen sitäkin
käyttänyt.
Oikeastaan minullakin on joitakin ns. sukusiteitä
Lopelle. Asia on nyt niin monimutkaisesti, että kun eräs esi-isäni tili Viron ja
Saarenmaan kautta Suomeen Ruotsista 1500-luvun lopulla ja sai aateluuden. Sitten
hänen poikansa Göran Brunow, joka oli amiraali, teki kuninkaalle hyviä
palveluksia, eli tappoi ja tapatti turhan monta ihmistä, omia ja vihollisia.
Hän sai läänitykseksi Kanta-Hämeen alueelta kaikkiaan 23 tilaa, joista ksi oli
Launoisten kartano, Eli juuria on vähän jopa puolella, eli en ole oikeastaan
mistään kotoisin, kuten ei kovin muukaan suomalainen. Siksi minun on ainakin
oltava ihan hiljaa jos ja kun puhutaan maahanmuutosta. Tietenkin olen ylpeä
esi-isistäni, vaikka he eivät nykymittojen mukaan kovin henkeviltä vaikuta.
Eivätkä kovin rauhaan rakastuneilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti